Peaceful Impact Publisher

Teoriat ja käytäntö

Anssi Leikola, psykiatri, terapeutti, työnohjaaja ja traumaselviytyjä

17.8.2018

Olen hyvin teoreettinen ihminen, mikä selittyy omanlaisella henkilöhistorialla. Suuri tarve ymmärtää ihmisenä olemista, joka on tuntunut selittämättömältä ja joskus sietämättömältä, on ajanut minut etsimään uudenlaisia tapoja ja keinoja saada asioista tolkku. Tästä on seurannut oivalluksiin perustuvia kehitysaskeleita. Ne ovat nyt saavuttamassa uuden muodon, digitaalisen muodon ja julkitulon. Teorioiden kautta on avautunut ihan uusia ovia, käytännön työhön, terapeuttiseen työtapaan ja siinä tulokselliseen kohtaamiseen, emotionaalisesti traumatisoituneiden ihmisten kanssa.

Oman elämäni kannalta on ollut ratkaisevaa, suorastaan välttämätöntä, löytää selityksiä, tai paremmin sanottuna selitysmalleja, eli teorioita, yleisiä periaatteita. On ollut suuri tarve ymmärtää ja rakentaa käsityksiä ihmisen perustavista psykobiologisista rakenteista, tarpeista, käyttäytymismalleista ja myös ihmisen suhteesta ympäristöön, ympäristösuhteesta. Tämä työ on ollut pitkäjänteistä. Tietynlainen sisäinen  elämä, sosiaalisen elämän kustannuksella, on johtanut kohdallani tuloksiin, joita nyt tuon digi-ajan muodossa näytteille.

Tämä henkilökohtainen asiantila, joka on koitunut lähisuhteitteni haitaksi, on siis vuosikymmenien työn tuloksena kuitenkin nyt sitten jo kääntynyt kollektiiviseksi hyödyksi.

Teoreettinen etsintä saattaa nyt koitua jopa ylipäätään psykiatrian eduksi?! Varsinkin näin tapahtuu potilaiden kohdalla, joilla on lapsuuden aikaisia emotionaalisia vaurioita, eli traumoja. Näillä sivuilla haluan tuoda esille joitakin tuiki tärkeiksi osoittautuneita ja käytännöllisiä, yleisiä periaatteita. Eli siitä kuinka teoreettisuus mahdollistaa järkiperäisiä käytännön sovellutuksia, nimenomaan auttaen niitä ihmisiä, jotka kärsivät traumalla selitettävistä psyykkisistä häiriöistä, eli erilaisista dissosiaatiohäiriöistä.

Kuva Freymark Franke via Unsplash

Moninaisten elämänvaiheiden seurauksena on minusta tullut siis entistä käytännöllisempi ihminen, ja voi sanoa myös, käytännöllinen vaikuttaja. Vuorovaikuttaja, joka soveltaa ammentamaansa ja sisäistämäänsä teoreettista tietoa ihmisten parantumisen, integroitumisen, kestävän inhimillisen kasvun ja kehityksen hyväksi. Tähän on tarvittu kohtaamisia lukuisten viisaiden ja hyväntahtoisten ihmisten kanssa, jolloin rakentavan vuorovaikutuksen hengessä näkemys on voinut kehittyä, kiteytyä ja muodostua yhtenäiseksi. Tänä päivänä voimme luoda yhteistä uudenlaista hoitamisen kulttuuria, joka kunnioittaa ihmisten menneisyyden haavoja ja parantaa niitä pohjasta käsin, ei pelkästään laastaroiden.

Käyttökelpoisten teorioiden lisäksi voi sanoa, että tällä etsimismatkallani, joka isoilta osin on tapahtunut umpihangessa, olen tarvinnut myös filosofista uudelleen orientoitumista. Eli myös tällä tavoin tavallisuudesta poikkeavan, asianmukaisen ja hedelmällisen lähestymistavan löytämistä. Näiden sivujen kautta voin nyt tuoda esille helpottavaa sanomaa, kaiken trauma-aiheeseen liittyvän vaikean keskelle. Filosofinen valaistuminen on ollut matkassani kovin oleellista ja antanut mahdollisuuden ja rauhallisen ”tilan” löytää oleellisia seikkoja, keskittyä niihin. Sen avulla olen ymmärtänyt senkin, miksi vallitseva (tieteeseen perustuva) psykiatrinen (ja suurelta osin myös psykoterapeuttinen) hoitokulttuuri ei ole lähtökohtiensa vuoksi pystynyt auttamaan minua ongelmissani, eikä myöskään lukemattomia muita vertaisiani ihmisiä.

Teoriat, jotka minua ovat eniten hyödyttäneet, ovat persoonallisuuden rakenteellisen dissosiaation teoria ja autonomisen hermoston uusi teoria, nimeltään polyvagaalinen teoria. Näihin teorioihin viittaan näillä sivuilla tuon tuostakin ja lyhennän ne vastaavasti PRD-teoria ja PV-teoria.

Niin elegantteja ja esteettisiä ovat nämä teoriat, siis perusajatuksiltaan niin yksinkertaisia, että niiden avulla voidaan asioita jakaa ja kohdata aivan tavallisessa kiinnostuksen kyllästämässä keskustelussa. Siihen ei välttämättä tarvita mitään suurempaa perehtyneisyyttä, saati korkeakoulutusta.

”Niin elegantteja ja esteettisiä ovat nämä teoriat, siis perusajatuksiltaan niin yksinkertaisia, että niiden avulla voidaan asioita jakaa ja kohdata aivan tavallisessa kiinnostuksen kyllästämässä keskustelussa. Siihen ei välttämättä tarvita mitään suurempaa perehtyneisyyttä, saati korkeakoulutusta.”

Nämä teoriat yhdessä filosofisen suuntauksen nimeltään fenomenologia kanssa, ovat antaneet tukevan ”otteen” maailmaan siten, että tuntuu, kuin ymmärtäisin nyt sekä itseäni että muita ihmisiä. Käytännössä tämä näkyy mahdollisuutena kestävään psykiatriaan. Tavoitteina elämänsä ja käsityksien alituinen kehittäminen, nöyryys, tarpeen mukaan kriittinen uudelleenarviointi ja lisääntyvä eheytyminen. Talouskasvun sijaan johonkin kestävään, henkisen kasvun ja levollisuuden, rauhan tavoitteluun. Suuri työ voi tuottaa kestäviä tuloksia. Ja todella, vaikutukset heijastuvat ja säteilevät ympärille merkityksellisinä.

Ristiriita tulee siitä, että tunnen syvästi, miten tämä tässä julki tuotava agenda ei kohtaa nykyisen psykiatrisen hoidon tavoitteita. Ongelma on perustavanlaatuinen, koska nykypsykiatria ei perustu millekään tunnistettavalle teorialle. Kuitenkin kaikki asiat maailmassa perustuvat aina jollekin lähestymistavalle. Ainoa mitä psykiatrian filosofiasta voidaan sanoa on, että se rakentuu a-teoreettiselle perustalle, siis suomeksi sanottuna, varsinaisen teorian puuttumiselle. Tämä ”teoriattomuus” on yhdenlainen periaatteellinen lähtökohta, eli teoria. Tämä on kuitenkin ongelmallinen lähtökohta.

Voisi kuvitella, että juuri tieteen maailma olisi teoreettisen tiedon tyyssija, mutta psykiatriassa näin ei ole. Vallitseva (ja paljolti tiedostamaton) niin sanottu positivistinen tieteenfilosofia, nostaa tärkeimmälle jalustalle metodin. Samalla teoriat on laitettu hyllylle pölyttymään. Tässä psykiatria on onnettomuudekseen seurannut monia muita tieteenaloja. Teoreettisen perustan on tällöin korvannut pitkälti tilastomatematiikka. Vaikka tällaisten metodien ja keinojen avulla saataisiin kuinka hienoja lukuja ja niitä työstettäisiin biostatistiikan tuoreimmin menetelmin, ei tämä korvaa teoreettisen perustan tuomaa tukevaa jalansijaa, kovaa maata jalkojen alla. Kysymys kuuluu: onko tutkimus relevanttia, jos tiedon yhteys käytännön todelliseen maailmaan horjuu?

Lääketieteen lähtökohtaan liittyvän problemaattisuuden on professori Pentti Alanen tuonut pöydälle: koska lääketieteen agenda lähtee jo-sairastuneen ihmisen parantamisesta, etiologiset kysymykset eivät silloin välttämättä ole huomion keskiössä. Tämä näkyy psykiatrian diagnostiikassa, jo aivan sen lähtökohdassa: mitään kantaa ei oteta häiriöiden syntyyn eli etiologiaan.

Toiseksi, tällaisen perustavan lähtökohtaisen ongelman vuoksi ei psykiatrisessa tieteessä myöskään pystytä määrittelemään ja selittämään mikä varsinaisesti on psyykkistä terveyttä!

”Tämä näkyy psykiatrian diagnostiikassa, jo aivan sen lähtökohdassa: mitään kantaa ei oteta häiriöiden syntyyn eli etiologiaan.”

Hippokrateen valan mukaisesti, etusijalle on aina asetettava potilaan paras. Tässä kohden voin sanoa sen poikkeavan radikaalisti siitä mikä on ns. virallisen lääketieteellisen psykiatrian kanta. Voin tehdä sen, koska ymmärrän ja pystyn selittämään asiat siten, että voin ne potilaiden kanssa jakaa ja perustella. Toimin näin sen vuoksi, että tästä syntyy rakennusaineksia parantumisen tielle. Ristiriita on ilmetty.

Psykiatrian teoreettisuuden radikaali puute näyttää johtavan tänä päivänä muun muassa siihen, että esimerkiksi emotionaalisen trauman aihepiirin teoreettisilla sovellutuksilla on suuri ja kasvava kysyntä sekä ihmisten käytännön elämässä, ruohonjuuri-psykiatriassa, psykoterapian sekä psykiatrisen työnohjauksen maailmassa. Voi olettaa, että sama tulee heijastumaan, viiveellä tieteellisen psykiatrian maailmaan. Akateemiset laivat tuntuvat kääntyvän kovin hitaasti.

Tämä psykiatrian ja lääketieteen tietynlainen teoreettinen kapeus tai heiveröisyys on ollut itselleni vaikea asia jo lääketieteen opinnoista lähtien. Tunnen kuinka asenteeni ja suhteeni käytännön työhön lähtee kovin erilaiselta pohjalta ja on vaikeaa löytää kohtaamisen pintoja, varsinkaan tieteellisen psykiatrian kanssa. Ei ole yhteistä kieltä, eikä aina tunnu olevan yhteistä lähtökohtaa tai intressejä eli samansuuntaisia kiinnostuksen kohteita. Tämä on ollut jo toista vuosikymmentä pysyvä ja vaikea, myös turhauttava asiantila. Hankala tilanne on johtanut omalla kohdallani esimerkiksi siihen, ettei tämän kaltaisen lähtökohdan kautta ollut, hyvistä yrityksistä huolimatta, mahdollista tehdä väitöskirjaa trauma-ajattelun vaikutuksista psykiatriaan (vrt. Katkennut totuus, 2014).

Nyt tämä ratkaiseva asenteen ja orientaation eroavaisuus on saanut uusia seurauksia, koska omaksumani traumaan yhdistyvä teoreettinen lähestymistapa, vaikuttaa johtavan, jopa säännönmukaisesti, ihmisten persoonallisuuden eheytymisprosessiin. Voi siis sanoa, että railo vakavasti syvenee suhteessa vallitsevaan psykiatriaan.

Teoreettiselta pohjalta on hyvä käynnistää keskustelua, eli myös esittää iso (metatason) kysymys: mikä on psykiatrian tavoite? Minkälaisiin psykiatrian tuloksiin ollaan tyytyväisiä?

Oman nykyisen näköalani perustella psykiatrian tavoitteet on valtaosin asetettu liian vaatimattomalle tasolle. Tämä on tärkeä viesti, koska se voi antaa toivoa ihmisille. Mahdollisuuksia jää käyttämättä. Perin erilaisten lähtökohtien vuoksi tavoitteet näyttävät olevan laadullisesti hyvin erilaisia.

Nostaessani esille psykiatrian teoreettisen perustan ongelman, pyrin siis antamaan ihmisille perusteltua toivoa paremmasta, paremmasta hoidosta, paremmasta terapiasta, paremmin toteutuvista ihmisoikeuksista, paremmasta elämästä. Tiedän, että ajan itseni hankaluuksiin esittämällä tällaisia asioita, mutta olen toisaalta vakuuttunut, että tästä seuraa jotakin todella hyvää. Olen valmis ottamaan kaikki riskit mitä esille tuomiseen liittyy, sillä kollektiivisesti saavutettavat palkinnot voivat olla suuret.

Näille isoille sanoille esitän näillä Peaceful Impact-sivuilla pikkuhiljaa katetta. Muuten ne olisivat vain sanahelinää, jota tähän markkinavetoiseen maailmaan tuntuu mahtuvan puuduksiin saakka.

”Nostaessani esille psykiatrian teoreettisen perustan ongelman, pyrin siis antamaan ihmisille perusteltua toivoa paremmasta, paremmasta hoidosta, paremmasta terapiasta, paremmin toteutuvista ihmisoikeuksista, paremmasta elämästä.”

Teoria on saavuttanut varsinaisen tarkoituksensa, jos ja vain jos, se auttaa ihmisiä heidän käytännöllisessä elämässään, elämismaailmassaan. Teoriat voivat oikein sovellettuna tuottaa paljon hyvää, kun ne ohjaavat käytännön toimintaa järkevästi, lisäävät ymmärrystä ja samalla hyvinvointia. Tämä tarkoittaa valinnan mahdollisuuksien lisääntymistä ja vapautumista menneisyyden taakoista ja otteista, vaikeista kehollisista tiloista ja reaktioista, piinaavista traumamuistoista. Näin ne tuottavat jaettavissa olevaa iloa. Tätä viestiä voidaan onneksi nyt jakaa myös internetin välityksellä.

Tässä vaiheessa voin vain ihmetellä, miten suuri onni on se, että peräänantamaton sisäinen tarpeeni on niin vääjäämättä ajanut etsimään selityksiä selittämättömälle. Eivätkä silloin mitkään puolittaiset selitykset ole riittäneet. Toiseksi ja ennen kaikkea, kiitokset lukemattomille aidosti kiinnostuneille ihmisille, kiitollisille keskustelukumppaneille. Tarina jatkuu ja täydentyy joka päivä (vastaanoton) vuorovaikutuksissa, sen uusia ajatuksia stimuloivien kokemusten kautta.

#kestäväpsykiatria

Share This