Olen hyvin teoreettinen ihminen, mikä selittyy omanlaisella
henkilöhistorialla. Suuri tarve ymmärtää ihmisenä olemista, joka on tuntunut
selittämättömältä ja joskus sietämättömältä, on ajanut minut etsimään
uudenlaisia tapoja ja keinoja saada asioista tolkku. Tästä on seurannut
oivalluksiin perustuvia kehitysaskeleita. Ne ovat nyt saavuttamassa uuden,
digitaalisen muodon ja julkitulon. Teorioiden kautta on avautunut ihan uusia
ovia, käytännön työhön, terapeuttiseen työtapaan ja siinä tulokselliseen
kohtaamiseen, emotionaalisesti traumatisoituneiden ihmisten kanssa.
Oman elämäni kannalta on ollut ratkaisevaa, suorastaan
välttämätöntä, löytää selityksiä, tai paremmin sanottuna selitysmalleja, eli
teorioita, yleisiä periaatteita. On ollut suuri tarve ymmärtää ja rakentaa
käsityksiä ihmisen perustavista psykobiologisista rakenteista, tarpeista,
käyttäytymismalleista ja myös ihmisen suhteesta ympäristöön,
ympäristösuhteesta. Tämä työ on ollut pitkäjänteistä. Tietynlainen sisäinen elämä,
sosiaalisen elämän kustannuksella, on johtanut kohdallani tuloksiin, joita nyt
tuon digi-ajan muodossa näytteille.
Tämä henkilökohtainen asiantila, joka on koitunut
lähisuhteitteni haitaksi, on siis vuosikymmenien työn tuloksena kuitenkin nyt
sitten jo kääntynyt kollektiiviseksi hyödyksi.
Teoreettinen etsintä saattaa nyt koitua jopa ylipäätään
psykiatrian eduksi? Varsinkin näin tapahtuu potilaiden kohdalla, joilla on
lapsuuden aikaisia emotionaalisia vaurioita, eli traumoja. Näillä sivuilla
haluan tuoda esille joitakin tuiki tärkeiksi osoittautuneita ja käytännöllisiä,
yleisiä periaatteita. Eli sitä, kuinka teoreettisuus mahdollistaa järkiperäisiä
käytännön sovellutuksia, nimenomaan auttaen niitä ihmisiä, jotka kärsivät
traumalla selitettävistä psyykkisistä häiriöistä, eli erilaisista dissosiaatiohäiriöistä.
Moninaisten elämänvaiheiden seurauksena on minusta tullut siis
entistä käytännöllisempi ihminen, ja voi sanoa myös, käytännöllinen vaikuttaja.
Vuorovaikuttaja, joka soveltaa ammentamaansa ja sisäistämäänsä teoreettista
tietoa ihmisten parantumisen, integroitumisen, kestävän inhimillisen kasvun ja
kehityksen hyväksi. Tähän on tarvittu kohtaamisia lukuisten viisaiden ja
hyväntahtoisten ihmisten kanssa, jolloin rakentavan vuorovaikutuksen hengessä
näkemys on voinut kehittyä, kiteytyä ja muodostua yhtenäiseksi. Tänä päivänä
voimme luoda yhteistä uudenlaista hoitamisen kulttuuria, joka kunnioittaa
ihmisten menneisyyden haavoja ja parantaa niitä pohjasta käsin, ei pelkästään
laastaroiden.
Käyttökelpoisten teorioiden lisäksi voi sanoa, että tällä
etsimismatkallani, joka isoilta osin on tapahtunut umpihangessa, olen tarvinnut
myös filosofista uudelleen orientoitumista. Eli myös tällä tavoin
tavallisuudesta poikkeavan, asianmukaisen ja hedelmällisen lähestymistavan
löytämistä. Näiden sivujen kautta voin nyt tuoda esille helpottavaa sanomaa,
kaiken trauma-aiheeseen liittyvän vaikean keskelle. Filosofinen valaistuminen
on ollut matkassani kovin oleellista ja antanut mahdollisuuden ja rauhallisen
"tilan" löytää oleellisia seikkoja, keskittyä niihin. Sen avulla olen
ymmärtänyt senkin, miksi vallitseva (tieteeseen perustuva) psykiatrinen (ja
suurelta osin myös psykoterapeuttinen) hoitokulttuuri ei ole lähtökohtiensa
vuoksi pystynyt auttamaan minua ongelmissani, eikä myöskään lukemattomia muita
vertaisiani ihmisiä.
Teoriat, jotka minua ovat eniten hyödyttäneet, ovat
persoonallisuuden rakenteellisen dissosiaation teoria ja autonomisen hermoston
uusi teoria, nimeltään polyvagaalinen teoria. Näihin teorioihin viittaan näillä
sivuilla tuon tuostakin ja lyhennän ne vastaavasti PRD-teoria ja PV-teoria.
Niin elegantteja ja esteettisiä ovat nämä teoriat, siis
perusajatuksiltaan niin yksinkertaisia, että niiden avulla voidaan asioita
jakaa ja kohdata aivan tavallisessa kiinnostuksen kyllästämässä keskustelussa.
Siihen ei välttämättä tarvita mitään suurempaa perehtyneisyyttä, saati
korkeakoulutusta.
"Niin elegantteja ja
esteettisiä ovat nämä teoriat, siis perusajatuksiltaan niin yksinkertaisia,
että niiden avulla voidaan asioita jakaa ja kohdata aivan tavallisessa
kiinnostuksen kyllästämässä keskustelussa. Siihen ei välttämättä tarvita mitään
suurempaa perehtyneisyyttä, saati korkeakoulutusta."
Nämä teoriat yhdessä filosofisen suuntauksen nimeltään
fenomenologia kanssa, ovat antaneet tukevan "otteen" maailmaan siten, että
tuntuu, kuin ymmärtäisin nyt sekä itseäni että muita ihmisiä. Käytännössä tämä
näkyy mahdollisuutena kestävään psykiatriaan. Tavoitteina elämänsä ja
käsityksien alituinen kehittäminen, nöyryys, tarpeen mukaan kriittinen
uudelleenarviointi ja lisääntyvä eheytyminen. Talouskasvun sijaan johonkin
kestävään, henkisen kasvun ja levollisuuden, rauhan tavoitteluun. Suuri työ voi
tuottaa kestäviä tuloksia. Ja todella, vaikutukset heijastuvat ja säteilevät
ympärille merkityksellisinä.
Ristiriita tulee siitä, että tunnen syvästi, miten tämä tässä
julki tuotava agenda ei kohtaa nykyisen psykiatrisen hoidon tavoitteita.
Ongelma on perustavanlaatuinen, koska nykypsykiatria ei perustu millekään
tunnistettavalle teorialle. Kuitenkin kaikki asiat maailmassa perustuvat aina
jollekin lähestymistavalle. Ainoa mitä psykiatrian filosofiasta voidaan sanoa
on, että se rakentuu a-teoreettiselle perustalle, siis suomeksi sanottuna,
varsinaisen teorian puuttumiselle. Tämä "teoriattomuus" on yhdenlainen
periaatteellinen lähtökohta, eli teoria. Tämä on kuitenkin ongelmallinen
lähtökohta.
Voisi kuvitella, että juuri tieteen maailma olisi teoreettisen
tiedon tyyssija, mutta psykiatriassa näin ei ole. Vallitseva (ja paljolti
tiedostamaton) niin sanottu positivistinen tieteenfilosofia, nostaa
tärkeimmälle jalustalle metodin. Samalla teoriat on laitettu hyllylle
pölyttymään. Tässä psykiatria on onnettomuudekseen seurannut monia muita
tieteenaloja. Teoreettisen perustan on tällöin korvannut pitkälti
tilastomatematiikka. Vaikka tällaisten metodien ja keinojen avulla saataisiin
kuinka hienoja lukuja ja niitä työstettäisiin biostatistiikan tuoreimmin
menetelmin, ei tämä korvaa teoreettisen perustan tuomaa tukevaa jalansijaa,
kovaa maata jalkojen alla. Kysymys kuuluu: onko tutkimus relevanttia, jos
tiedon yhteys käytännön todelliseen maailmaan horjuu?
Lääketieteen lähtökohtaan liittyvän problemaattisuuden on
professori Pentti Alanen tuonut pöydälle: koska lääketieteen agenda lähtee
jo-sairastuneen ihmisen parantamisesta, etiologiset kysymykset eivät silloin
välttämättä ole huomion keskiössä. Tämä näkyy psykiatrian diagnostiikassa, jo
aivan sen lähtökohdassa: mitään kantaa ei oteta häiriöiden syntyyn eli etiologiaan.
Toiseksi, tällaisen perustavan lähtökohtaisen ongelman vuoksi ei
psykiatrisessa tieteessä myöskään pystytä määrittelemään ja selittämään mikä
varsinaisesti on psyykkistä terveyttä!
"Tämä näkyy psykiatrian
diagnostiikassa, jo aivan sen lähtökohdassa: mitään kantaa ei oteta häiriöiden
syntyyn eli etiologiaan."
Hippokrateen valan mukaisesti, etusijalle on aina asetettava
potilaan paras. Tässä kohden voin sanoa sen poikkeavan radikaalisti siitä mikä
on ns. virallisen lääketieteellisen psykiatrian kanta. Voin tehdä sen, koska
ymmärrän ja pystyn selittämään asiat siten, että voin ne potilaiden kanssa
jakaa ja perustella. Toimin näin sen vuoksi, että tästä syntyy rakennusaineksia
parantumisen tielle. Ristiriita on ilmetty.
Psykiatrian teoreettisuuden radikaali puute näyttää johtavan tänä
päivänä muun muassa siihen, että esimerkiksi emotionaalisen trauman aihepiirin
teoreettisilla sovellutuksilla on suuri ja kasvava kysyntä sekä ihmisten
käytännön elämässä, ruohonjuuri-psykiatriassa, psykoterapian sekä psykiatrisen
työnohjauksen maailmassa. Voi olettaa, että sama tulee heijastumaan, viiveellä
tieteellisen psykiatrian maailmaan. Akateemiset laivat tuntuvat kääntyvän kovin
hitaasti.
Tämä psykiatrian ja lääketieteen tietynlainen teoreettinen kapeus
tai heiveröisyys on ollut itselleni vaikea asia jo lääketieteen opinnoista
lähtien. Tunnen kuinka asenteeni ja suhteeni käytännön työhön lähtee kovin
erilaiselta pohjalta ja on vaikeaa löytää kohtaamisen pintoja, varsinkaan
tieteellisen psykiatrian kanssa. Ei ole yhteistä kieltä, eikä aina tunnu olevan
yhteistä lähtökohtaa tai intressejä eli samansuuntaisia kiinnostuksen kohteita.
Tämä on ollut jo toista vuosikymmentä pysyvä ja vaikea, myös turhauttava
asiantila. Hankala tilanne on johtanut omalla kohdallani esimerkiksi siihen,
ettei tämän kaltaisen lähtökohdan kautta ollut, hyvistä yrityksistä huolimatta,
mahdollista tehdä väitöskirjaa trauma-ajattelun vaikutuksista psykiatriaan
(vrt. Katkennut totuus, 2014).
Nyt tämä ratkaiseva asenteen ja orientaation eroavaisuus on saanut
uusia seurauksia, koska omaksumani traumaan yhdistyvä teoreettinen
lähestymistapa, vaikuttaa johtavan, jopa säännönmukaisesti, ihmisten
persoonallisuuden eheytymisprosessiin. Voi siis sanoa, että railo vakavasti
syvenee suhteessa vallitsevaan psykiatriaan.
Teoreettiselta pohjalta on hyvä käynnistää keskustelua, eli myös
esittää iso (metatason) kysymys: mikä on psykiatrian tavoite? Minkälaisiin
psykiatrian tuloksiin ollaan tyytyväisiä?
Oman nykyisen näköalani perustella psykiatrian tavoitteet on
valtaosin asetettu liian vaatimattomalle tasolle. Tämä on tärkeä viesti, koska
se voi antaa toivoa ihmisille. Mahdollisuuksia jää käyttämättä. Perin
erilaisten lähtökohtien vuoksi tavoitteet näyttävät olevan laadullisesti hyvin
erilaisia.
Nostaessani esille psykiatrian teoreettisen perustan ongelman,
pyrin siis antamaan ihmisille perusteltua toivoa paremmasta, paremmasta
hoidosta, paremmasta terapiasta, paremmin toteutuvista ihmisoikeuksista,
paremmasta elämästä. Tiedän, että ajan itseni hankaluuksiin esittämällä
tällaisia asioita, mutta olen toisaalta vakuuttunut, että tästä seuraa jotakin
todella hyvää. Olen valmis ottamaan kaikki riskit mitä esille tuomiseen
liittyy, sillä kollektiivisesti saavutettavat palkinnot voivat olla suuret.
Näille isoille sanoille esitän näillä Peaceful Impact-sivuilla
pikkuhiljaa katetta. Muuten ne olisivat vain sanahelinää, jota tähän
markkinavetoiseen maailmaan tuntuu mahtuvan puuduksiin saakka.
"Nostaessani esille
psykiatrian teoreettisen perustan ongelman, pyrin siis antamaan ihmisille
perusteltua toivoa paremmasta, paremmasta hoidosta, paremmasta terapiasta,
paremmin toteutuvista ihmisoikeuksista, paremmasta elämästä."
Teoria on saavuttanut varsinaisen tarkoituksensa, jos ja vain jos,
se auttaa ihmisiä heidän käytännöllisessä elämässään, elämismaailmassaan.
Teoriat voivat oikein sovellettuna tuottaa paljon hyvää, kun ne ohjaavat
käytännön toimintaa järkevästi, lisäävät ymmärrystä ja samalla hyvinvointia. Tämä
tarkoittaa valinnan mahdollisuuksien lisääntymistä ja vapautumista menneisyyden
taakoista ja otteista, vaikeista kehollisista tiloista ja reaktioista,
piinaavista traumamuistoista. Näin ne tuottavat jaettavissa olevaa iloa. Tätä
viestiä voidaan onneksi nyt jakaa myös internetin välityksellä.
Tässä vaiheessa voin vain ihmetellä, miten suuri onni on se, että
peräänantamaton sisäinen tarpeeni on niin vääjäämättä ajanut etsimään
selityksiä selittämättömälle. Eivätkä silloin mitkään puolittaiset selitykset ole
riittäneet. Toiseksi ja ennen kaikkea, kiitokset lukemattomille aidosti
kiinnostuneille ihmisille, kiitollisille keskustelukumppaneille. Tarina jatkuu
ja täydentyy joka päivä (vastaanoton) vuorovaikutuksissa, sen uusia ajatuksia
stimuloivien kokemusten kautta.
- Anssi Leikola
#kestäväpsykiatria
