PROJEKTIT

Dainius Pūras - YK:n entisen ihmisoikeusraportoijan "Report of the Special Rapporteur on the right of everyone to the enjoyment of the highest attainable standard of physical and mental health" -raportin suomennos.

Tulossa pian...

Kestävä psykiatria & mielenterveyden tulevaisuus podcast

Vuorovaikutuksessa moni asia tulee helpommin ymmärrettäväksi. Niin tässäkin podcastissa, kun Kukunorin toiminnanjohtaja Markus Raivio haastattelee Anssi Leikolaa mm. turvallisuuden merkityksestä ja emotionaalisen trauman vaikutuksista yksilöön ja yhteisöön. Tähän mennessä ymmärrettävin ja helposti lähestyttävin avaus kestävään psykiatriaan. Iso kiitos Markukselle heittäytymisestä aiheeseen oman kokemuksen kautta. Tälläistä jakamista tarvitsemme lisää!

Klikkaa yllä olevaa kuvaa tai mene vaihtoehtoisesti tästä kuunnellaksesi podcastia!

#kestäväpsykiatria
#traumastavoitoipua

Kuva: Anssi Leikola - "Transgenerational shame"

Trauma, teoriat ja turvallisuus

Julkaistu alun perin Suomen Psykofyysisen Fysioterapian yhdistyksen lehdessä 2/2019

Suomen Psykofyysisen Fysioterapian Yhdistys, PSYFY ry, täyttää vuosia! Maailma muuttuu ja sitä voidaan muuttaa. 25 vuoden merkkipaalu on osoitus siitä, että edistyksellinen ja uudenmuotoinen kulttuuri on lujittunut maassamme. Näen kehollisuuden roolin hyvin vahvana psyykkisten häiriöiden hoidon ja terapian tulevaisuudessa. PSYFYn juhlaseminaarissa syyskuussa pääsen itsekin osallistumaan tähän yhteiseen projektiin ja virittämään toivoa terapeuttisen toiminnan vaikuttavuudesta. Kiintoisaa on myös tarkastella pitkiä aikajänteitä. Toisaalta ymmärtää historiaa, perinnettä ja sen painolasteja. Toisaalta ennakoida tulevaisuutta ja sitä, miten ja mihin suuntaan kehitys kulkee. Entä millaisia vastavoimia on? Niitäkin tietysti aina on. Olen miettinyt ja hahmotellut psykiatriassa nousevat ja hoidon tuloksellisuutta lisäävät trendit, suuntaukset tai näkökulmat ja jakanut ne kolmeksi päälinjaksi. Ne ovat kaikki paitsi psykiatriaa tervehdyttävästi ravistelevia, myös raikastavia ja turvallisuutta lisääviä eli kaivattua uudistumista.

Kolme linjaa

Ensimmäisenä nostan esille traumanäkökulman, mikä antaa mielenterveyden ymmärtämiseen uudenlaista konkreettisuutta ja uskottavuutta. Elämänkokemuksien tuottama tunne-elämän vaurio on mielekästä hahmottaa psyykkisten häiriöiden taustalla. Oireilulle on olemassa joku syy, joka ei ole pelkästään potilaassa. Syy voidaan periaatteessa yhdessä ymmärtää, sen kaikkine merkityksineen ja seurauksineen. Trauma tarkoittaa sitä, että jotain organismissa on vaurioitunut. Voidaan ajatella, että joku yhteys on poikki. Parantuminen on silloin eheytymistä, yhteyksien kasvattamista. Ihmisessä on paljon evolutiivista kapasiteettia korjaaviin prosesseihin, kun näitä tuetaan ja stimuloidaan oikealla tavalla. Hoito on edellytysten luomista pitkäjänteistä kehitystä varten. Tätä kutsutaan integraatioksi, mikä on erityisellä tavalla psykofyysinen kokemus. Siinä on erilaisia tasoja ja runsaasti tai jopa loputtomasti voitettavaa.

Toinen nouseva päälinja on määriteltävissä palveluiden käyttäjän näkökulmaksi, johon samaan voidaan niputtaa toipumisorientaatio-käsite. Vapaasti luonnehtien tämä sisältää vertaisuutta, tasa-arvoisuuden ideaa, osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksien näkemistä oman elämän asioissa tai laajemminkin. Ajatuksia on kuvattu myös termillä positiivinen psykiatria, mikä on inklusiivista, suvaitsevaista, huomioi voimavaroja, arvottaa toivoa ja painottaa elämän merkityksellisyyden kokemusta. Psykiatrinen palvelujärjestelmä on kehittynyt liian kapeasti tuijottamaan ihmisen kyvyttömyyttä, puutteita ja oireilua, joskus vielä yläviistostapäin. Tämä voi synnyttää epärealistista pessimistisyyttä. Myös kaiken vajavaisuuden ja rikkonaisuuden keskellä voi mahdollistua ja tapahtua arvokkaita asioita. Tämä positiivinen psykiatria tai toipumisorientaatio ei kuitenkaan tarkoita tosiasioiden väistämistä.

Kolmas kasvava päälinja on kehollisuus, sen arvostaminen ja mukaan ottaminen hoidon ja terapian keskiöön. Länsimaista ajattelutapaa on vuosisatoja hallinnut ajattelumalli, jota kuvataan käsitteellä kartesiolaisuus eli mielen ja ruumiin jyrkkä erottelu. Tämä pitää paikkansa myös tieteellisen ajattelun kohdalla. Filosofi René Descartes, jonka nimestä käsite on juonnettu, loi jo 1600-luvulla perustan länsimaiselle tieteelle. Hänen tarkoituksenaan oli irrottaa tiede kristinuskon talutusnuorasta. Tällä kahtalaisella eli dualistisella perinnöllä on ollut näihin päiviin saakka suuria vaikutuksia. Aina kielenkäyttöön asti tämä mielen ja ruumiin irrottaminen toisistaan hallitsee huomaamatta ajatteluamme. Mielestäni tämä on yksi nykypsykiatrian suurimmista teoreettisista ongelmista. Se vaikuttaa käytäntöön ja ajattelu keskittyy yksityiskohtiin sekä pilkkoutuu tarpeettomasti. Kartesiolainen käsitys on vanhanaikaista romukoppaan joutavaa ajattelua, joka ei toivottavasti enää jatkossa häiritse kehollisten menetelmien arvostusta psykiatriassa.

Kaikki kolme tässä vapaasti hahmottamaani linjaa näyttäisivät muodostavan yhtenäisen kokonaisuuden. Ne perustuvat holistiseen ihmiskäsitykseen. Holistisen ihmiskäsityksen ensisijaisena lähtökohtana on kokonaisuuksien hahmottaminen yksityiskohtien sijaan ja sitä kautta saatava uudenlainen perusta. Tällaisessa kokonaisuudessa ymmärretään myös merkityksiä, jolloin kyse on hermeneuttisesta filosofisesta orientaatiosta. Tämä, kuten holismikaan, ei ole ollut viime vuosikymmeninä kovassa huudossa tieteen markkinoilla. Ehkä tähänkin on parhaillaan syntymässä uutta kulttuuria. Tällaisesta lähtökohdasta ponnistaen korostetaan ihmisten välisen vuorovaikutuksen ja yleisen turvallisuuden tunteen merkitystä terveydenhuollossa. Samalla pystytään näkemään parantuminen prosessina ja mielenkiintoisena mahdollisuutena. Kehollisuus on tässä tietynlainen avain, minkä olen myös omakohtaisesti saanut todeta. Koen edustavani näitä kolmea linjaa omassa työssäni ja näitä laatuja integroiden on syntynyt oma terapeuttisesti orientoitunut työtapani.

Turvallisuus, keho ja trauman hoito

Turvallisuuden kokemus on tärkein emotionaalisen trauman hoidon kulmakivi ja se muodostaa syksyn esitykseni punaisen langan. Miten monella tavalla vastaanottohuoneessa syntyvää yhteistä turvallisuuden tunnetta voidaankaan kohentaa! Tällaisen ilmapiirin luomisessa kehollisuudella on erityisen tärkeä asema. Kehotietoisuuden kautta maadoitumme. Kehonsa avulla ihminen tarttuu nykyhetkeen ja ympäristöönsä. Paljon käytetään nykyisin käsitettä mindfulness. Sen laajennettu versio on traumapsykoterapian isän, Pierren Janet´n käyttämä termi presentifikaatio. Kehon kontakti ympäristöön tapahtuu aina tässä ja nyt, mihin perustuu maadoittava vaikutus. Mieli voi vaeltaa menneisyydessä ja tulevaisuudessa, mutta kehotietoisuus on tässä ja nyt.

Periaatteellisella tasolla ja evoluutiossa määräytyneenä lajiominaisuutena turvallisinta ihmiselle on toinen ihminen. Yleensä aina kun puhumme emotionaalisista traumoista, puhumme samalla kiintymyssuhdetraumoista. Toinen ihminen voi olla silloin hyvin ristiriitainen lähestymisen kohde. Kun puhumme terapian turvallisuudesta, puhumme luottamuksesta. Luottamuksen herättäminen, kohentaminen ja palauttaminen edistää aina hoidon perustehtävää ja varsinaista tavoitetta. Usein kuulen, miten työntekijän aitous on monille potilaille ja asiakkaille turvallista. Tämä luultavasti tarkoittaa kokemusta täyteisestä läsnäolosta. Kun terapeuttina tietää mitä on tekemässä, jää eniten kapasiteettia ja energiaa olla läsnä. Näen teorioiden voiman juuri tässä; mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria!

Mikä siis neuvoksi kohdattaessa traumatisoitunut ihminen? Vastaukseni on teoreettinen tieto. Riittävän hyvä kartta auttaa, sillä kiintymyssuhteen vaurioita kohdatessamme maasto on paikoitellen hyvin vaikeakulkuista . Kartan lukeminen auttaa navigoimaan oikeaan suuntaan silloinkin, kun metsä näyttää kovin synkältä. Kehollisuus ja joskus myös kosketus voivat olla tietynlainen kuningastie tuossa maastossa. Suoria reittejä perille ei ole. Tärkeintä saattaa olla edellytysten luominen: kunnioittava kohtaaminen, selkeys tavoitteissa sekä vastuun ottaminen toisen ihmisen turvallisuuden tunteesta. Traumamuistot ja levollisuuden tunne ovat molemmat hyvin kehollisia ilmiöitä. Luulen löytäneeni parhaat kartat, jotta näissä maastoissa voidaan onnistuneesti päästä eteenpäin ja mikä tärkeintä; kestäviin tuloksiin.

Teorioista

Itselleni ovat aina olleet tärkeitä. Eräs kaikkein tärkeimmistä elämäni kartoista on ehdottomasti ollut polyvagaalinen teoria. Se on uudenlainen teoria autonomisesta hermostosta, kehitetty niinkin myöhään kuin 1990-luvulla. Vihdoin tehdään biologista tiedettä psykiatrialle keskeisistä ilmiöistä! Olen kiitollinen teorian kehittäjälle Stephen W. Porgesille, joka on päässyt näiden aarteiden jäljille tutkiessaan tätä itsestään toimivaa hermostoa ja sen kypsymistä vastasyntyneillä. Persoonallisuuden rakenteellisen dissosiaation teoria on toinen rakennelmani kulmakivi, minkä tiimoilta olen viimeksi ammentanut aineksia teoreettiseen keitokseeni Ellert Nijenhuisin teoksesta Trinity of Trauma. Näillä kahdella teorialla on ollut mullistava vaikutus käsitykseeni inhimillisestä kohtaamisesta ja sen terapeuttisista vaikutuksista. Niiden käytännöllistä soveltamista terapeuttiseen kohtaamiseen tulen lähemmin avaaman PSYFYn juhlaseminaarissa. Esittelemieni teorioiden suuri ansio voidaan kiteyttää siihen, miten ne pystyvät lisäämään vastaanoton turvallisuutta tässä ja nyt. Ehkä se perustuu juuri tunteeseen, että terapeutti on kartalla!

Monet tiet vievät samaan suuntaan

Erilaisia kehollisia terapeuttisia lähestymistapoja tuntuu ilmaantuvan jatkuvasti lisää. Hyvä niin, kulttuuri muuttuu oikeaan suuntaan. Siirrymme kulttuurissa eteenpäin, yhä kauemmas kartesiolaisuuden jopa tukahduttavasta vaikutuksesta. Mainitsemieni kahden teorian soveltaminen on omalla kohdallani saanut vauhtia myös opista, joka juurtui sensorimotorisen terapian koulutuksessa reilut 10 vuotta sitten. Toisaalta olen omakohtaisesti kokenut asiakkaan Rosen metodin. Se perustuu yhtäaikaiseen fyysisen kosketuksen ja sanallistamisen kombinaatioon. Tämä on ollut omassa kehitysprosessissani käänteentekevää. Vuonna 2017 sain tilaisuuden pitää keynote -esitelmän Rosen metodin maailman kongressissa Tallinnassa. Oksitosiinin vaikutuksista inhimilliseen kosketukseen liittyen olen oppinut Kerstin Uvnäs-Mobergin elämäntyön kautta. Häntä oli ilo kuulla ja hänen jälkeensä esiintyä juuri Tallinnassa. Tämän myötä pikkuhiljaa vuosien varrella olen rohkaistunut ja oppinut käyttämään myös kosketuksen väylää, yhtenä terapiaprosessien turvallisuuden vahvistajana. Oman parantumispolkuni suhteen on ollut käänteentekevää, että kartat ovat vieneet jo moniin hienoihin paikkoihin ja kohtaamisiin. Niihin voi luottaa, koska ne osoittavat voimansa joka päivä ja tuottavat löytämisen iloa. Tavoitteena on levittää traumatietoutta, jota on saatavila lyhyen polun päässä esimerkiksi Peaceful Impact Publisher -nettisivuilla. Siellä ovat tulleet suosituksi suomen- ja englanninkieliset youtube-videot, joihin kannattaa tutustua.

Hyvää syntymäpäivää PSYFY! Muistaakseni ihmisorganismilla integraatiokapasiteetti alkaa olla parhaimmillaan 25-vuoden iässä. Toivottavasti tapaamme syksyllä juhlakonferenssissa!

Traumatoipuja ja psykiatri
Anssi Leikola

Klikkaa yllä olevaa kuvaa tai mene vaihtoehtoisesti tästä kuunnellaksesi Anssi Leikolan haastattelun Radio Moreenissa. 

Kyse on jaksosta "Mieli aalloilla", osa 5.

Kirstin omakohtainen asiaproosateos piirtää koskettavan, elämänmittaisen selviytymistarinan ja luo ajankuvaa sodan jälkeisten sukupolvitraumojen siirtymisestä. Nämä traumat ja niiden vaikutukset ovat edelleen ajankohtaisia. Tämä puhutteleva ja tärkeä teos on puheenvuoro, jota ei ole aikaisemmin kuultu.

Trauma on monimuotoinen ilmiö, joka syntyy uhkaavasta äkillisestä tai jatkuvasta kokemuksesta. Tämä kirja kuvaa taidokkaasti ja hyvin henkilökohtaisesti naisen kokemia traumoja ja niistä toipumista sodan jälkeisessä Suomessa. Kirjan sanoma on lohdullinen. Traumoista voi toipua. Joskus se vie aikaa. Lähes ihmiselämän.

Psykologi, terapeutti ja tietokirjailija Kirsti Kivinen (s. 1941) on kansainvälisesti kokenut työelämän ja terveydenhuollon kehittäjä ja tutkija. Kirsti on kirjoittanut useita tietokirjoja, jotka käsittelevät mielenterveyden kysymyksiä. Hän on myös suomalaisen seksuaalivalistuksen ja perheen hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen pioneeri. Kirsti on ollut tekemässä lapsille, nuorille ja perheille suunnattuja suosittuja televisio-ohjelmia jo 1970-luvulla. Hän on saanut Valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1977.

"Kirja lohduttaa kaikkia tunne-elämän traumojen kanssa kamppailevia ja heidän läheisiään."

Silmän liikkeitä on kirja realistisesta toivosta. Se jatkaa samoilla teillä vielä syvemmälle, joilla ovat käyskennelleet Ville Kivimäki ja Kjell Westö. Suomalaiseen maisemaan, kollektiiviseen historiaan kaikessa koruttomuudessa, joka vielä vuosikymmenien päästä avautuu toisena.

Sodan mielettömyys ja seksuaalinen väkivalta jättävät tummia varjoja, takautumia. Auringonpaisteella ne näkyvät pitkinä ja pudottavina. Kirsti Kivinen liikuttaa meitä sanoilla läpi elämänsä.

Kirja lohduttaa kaikkia tunne-elämän traumojen kanssa kamppailevia ja heidän läheisiään.

Klikkaa yllä olevaa kuvaa päästäksesi Apple Storeen!