UUTISET & PROJEKTIT

Anssi Leikolan Katkennut totuus teoksesta on hiljattain julkaistu avartava ja Leikolan sanoin "ihan kirjannäköinen" kirja-arvostelu. Voit lukea arvostelun myös kokonaisuudessaan täältä. Arvostelun on kirjoittanut Christer Sundqvist.

Kirja-arvostelu

"Anssi Leikola on traumapsykiatri Helsingistä. Hän on vuonna 2014 ilmestyneessä kirjassa ansiokkaasti käsitellyt traumaattisia kokemuksia ja kuinka niistä voi selvitä. Traumakokemus on järkyttävä tapahtuma ihmisen elämässä, joka jää muistijäljeksi ihmisen mieleen.

Kirja tarjoaa oivallisen kurkistuksen laajoihinkin filosofisiin kysymyksiin tieteissä. Löysin tämän kirjan valitettavasti vasta nyt. Vaikka kirjan ilmestymisestä on kulunut tovi, se on edelleen hyvin ajankohtainen.

Katkennut totuus

Prometheus-kustannuksen vuonna 2014 julkaisema kirja "Katkennut totuus – traumatutkielma : emotionaalinen trauma, rakenteellinen dissosiaatio ja psykopatologia" ei ole mikään helppo lukukokemus. Käsiteltävä aihe on ensinnäkin hyvin haasteellinen ja kieliasu on ehkä tarpeettoman akateeminen runsaine sivistyssanoineen. Kirjan sisältö avautui raskaanlaisesti tällaiselle tavalliselle biologille, mutta mitä pitempään itse pääsin luku-urakassani, sitä helpompaa oli sisäistää kirjan tarkoitus ja merkitys. Uskoisin, että monelle muulle käy juuri näin. Sinnikkyys palkitaan, sillä kun tämän kirjan saa luettua, tietää tosi paljon enemmän traumatisoivista elämänkokemuksista ja miten ne ovat yhteydessä mielenterveysongelmiin.

Mitä voi seurata traumaattisesta elämänkokemuksesta?

Kirjassa ollaan keskeisten ja perustavien elämän kysymysten kimpussa ihan alusta loppuun asti. Käsittelyyn on otettu varsin perusteellisesti tunneperäisen trauman vaikutukset ihmisen elämään. Kirja on poikkitieteellinen teos yhdistäen eri tieteenalojen havaintoja trauman ja dissosiaation ilmiöistä (dissosiaatio = mielen jakautuminen). Kirjailija on yltänyt massiivisiin ponnistuksiin yrittäessään ymmärtää mitä traumassa tapahtuu, miten traumaa voi tarkastella monesta eri näkökulmasta, miten trauma vaikuttaa ihmisen elämään ja miten siitä voi parantua.

Dissosiaatiosta eli mielen jakautumisesta puhutaan silloin, kun ihmisen oma mieli ikään kuin jakautuu kahteen tai useampaan eri osaan. Traumaattinen elämänkokemus (esimerkiksi koettu seksuaalinen väkivalta lapsuusiässä) on ehkä ollut niin rankka, että kantaessaan tästä johtuen tunnepuolella traumamuistoa, ihminen pyrkii elämään ihan normaalia arkea ja pitämään ikävät muistot poissa todellisuudesta. Hän haluaa näin haudata kokemansa trauman olemattomiin. Terapeutti saattaa esimerkiksi havaita tällaisen jakautuneen mielen potilaalla siten, että potilas kertoo traumaattisesta elämänkokemuksestaan ulkopuolisena, ikään kuin raportoiden jonkun toisen ihmisen kokemuksia.

Voimakkaita tunteita ja tabuja

Tässä kirjassa nostetaan esille näkökulmia ja seikkoja, jotka voidaan mieltää tabuiksi ja joiden esille nostamiseen liittyy eri ihmisillä yksityisesti ja myös yhdessä koettuna hyvin voimakkaita tunteita. Tämän myötä monella on ennakolta lukkoon lyötyjä asenteita miten esimerkiksi hoidon pitäisi edistyä. Monille on erittäin vaikea käsittää ja myöntää, että voimakkaan kielteiset elämänkokemukset, erityisesti jos ne ajoittuvat lapsuuden kehitysvaiheisiin, saattavat vaurioittaa jopa oleellisesti aivojen rakennetta. Lapsuuden traumaattiset kokemukset ennakoivat aikuisiän vakavaa psyykkistä oireilua. Tunnettua on, että varhaislapsuudessa olemme poikkeuksellinen haavoittuvaisia. On hyvä kun kirjailija nostaa tämän näkökulman esille. Tämä on äärettömän kiintoisa asia ja on laajankin tarkastelun arvoinen.

Karu paljastus rajoittuneesta tiedemaailmasta

Kirja ei ole pelkkää traumaa pullollaan, vaan kirjan ansioihin on luettava tiedefilosofian laajahko selvitystyö. Anssi Leikolan oli tarkoitus tehdä tästä aiheesta tiedettä ja lopputuloksena oli odotettavissa akateeminen väitöskirja.

Väitöskirjahanke kuitenkin kariutui. Tutkija Leikola ei saanut tehdä tutkimustyötä aiheen kimpussa mieleisellä tavallaan. Hän ei pitänyt mielekkäänä empiiristä tutkimustyötä ja hän ei halunnut jatkaa linnoittamalla havaintonsa yleisesti hyväksyttyyn psykiatriseen teoriaan. Leikola halusi sen sijaan tarkastella mielen jakautumista hyvin laajalla poikkitieteellisellä tavalla, ei ainoastaan rajoitetusti psykiatrian viitekehyksen sisällä. Tervehdin ilolla tällaista lähestymistapaa.

Tämä ennakkoluuloton lähestymistapa osoittautui kuitenkin sen verran suureksi haasteeksi nykyaikaisessa psykiatriassa ja erityisesti tämän alan tieteellisessä tarkastelussa, että vaikeuksiin ei ollut tulla loppua. Akateeminen perinne edellytti näköjään sellaisia tutkimuksen rakenteeseen ja jaotteluun liittyviä erityisratkaisuja, joihin Leikola ei ymmärrettävästi katsonut voivansa suostua. Tämä oli varmasti tavattoman hankala päätös, mutta luettuani kirjan tässä Leikolan tarjoamassa muodossa huomaan, että rajoittuneempi tarkastelu olisi väitöskirjasta poistanut jotakin todella arvokasta ja korvaamatonta. Nyt se on erittäin laajan tietokirjan muodossa ja kirjoittaja saa vapaasti rönsyillä eri tiedealojen viidakossa ihan vapaasti.

Karulla tavalla Leikola sai tuta suomalaisen tiedetutkimuksen jäykät raamit. Jos tekee vallitsevista trendeistä poikkeavaa väitöskirjatyötä, siitä seuraa kaikenlaisia vaikeuksia. Ponnisteluista huolimatta Leikola ei löytänyt psykiatrisesta tutkimuskentästä sellaista kollektiivista henkeä, jossa syntyisi kannustavuutta tarkastella niitä filosofisia perusteita, joiden varassa koko tieteenalan rakennelma lepää! Tätä sietää hämmästellä!

Onneksi Leikola on löytänyt joitakin ihmisiä ja kirjoittajia, jotka ovat vilpittömästi voineet ymmärtää ja jakaa tämän tutkimuksellisen ongelman. Leikola esittelee vallitsevan oudon tilanteen tiedemaailmassa näin:

"Tämä vallitseva tilanne on osa sitä yleisempää havaintoa, että tieteessä vallitseva kulttuuri ja trendi ohjaavat aktiviteettia kohti sellaista tutkimusta, jota on metodologisesti helpointa selvittää empirian keinoin. Psykiatriassa tämä nähdään voimakkaana (sinänsä tarpeellisen) lääketutkimuksen ja -hoidon ylikorostumisena. Metodologia ohjaa tällöin liiaksi toimintaa, eikä itse tutkimuksen kohteena oleva asia!"

Haaveena Leikolalla on löytää riittävän laaja viitekehys, jotta traumaattisten elämäntapahtumien käsittely voisi olla sekä laajapohjaista että mahdollisimman neutraalia. Pyrkimyksenä on se, että aihepiirin hankaluudesta huolimatta saataisiin kehitettyä loogista ja monitieteistä pohjaa jatkotutkimuksille ja -keskusteluille. Tarkoituksena on herättää varmuus siitä, että tunneperäinen trauma ja sen seuraukset voivat olla tieteellisesti selitettävissä ja todennettavissa. Se on mahdollista silloin, kun suunnataan huomio oikeisiin asioihin, käytetään sellaisia tieteellisiä metodeita, jotka soveltuvat tähän tarkoitukseen ja vielä uskalletaan nähdä se mikä pyrkii kätkeytymään.

Kirja puhkeaa kukkaan tiedefilosofian pohdinnassa

Kirjan lähtökohtana on kertoa miten tunneperäinen (emotionaalinen) traumatisoituminen voi selittää merkittävän osan vakava-asteisista psyykkisistä ongelmista. On olemassa suhteellisen laaja ryhmä eriasteisesti traumatisoituneita potilaita, jotka eivät tällä hetkellä tule riittävästi ymmärretyiksi ja diagnosoiduiksi nimenomaan traumaan liittyvän psykopatologiansa suhteen. Tämä potilasryhmä muodostuu ennen kaikkea sellaisista henkilöistä, jotka kärsivät ns. kompleksisesta traumasta, joka ilmenee eriasteisina dissosiaatiohäiriöinä.

On ilmeistä, että liian usein näiden potilaiden erityiset oireet ja trauman muut tyypilliset ilmenemismuodot, sekä heidän traumatisoitumista sisältävä henkilöhistoriansa ymmärretään kovin puutteellisesti. Sen takia hoito on väkisinkin melko huteralla pohjalla.

Leikola haluaa nostaa esille psykiatrisen hoidon suurena kokonaisuutena, jossa pienten yksityiskohtien tarkastelun sijaan on tieteenfilosofialla ja erityisesti monitieteellisyydellä tosi paljon annettavaa.

Oivallisia havaintoja

Kirja on varsinainen aarreaitta sellaiselle, joka haluaa uppoutua huolella kehon ja mielen kiemuroihin. Leikola nostaa esimerkiksi parrasvaloihin psykiatrian professori Daniel J. Siegelin, joka on kiinnittänyt huomiota siihen, että mielenterveyden ammattilaisille ei opeteta sitä mitä mielenterveydellä varsinaisesti tarkoitetaan! Leikola kirjoittaa:

"Traumapsykiatriaan liittyvien peruskäsitteiden sekava käyttö on johtanut merkittäviin ongelmiin, tällaiset epäselvyydet ovat saaneet osakseen aivan liian vähän huomiota. Tämä vaikeuttaa toisaalta jäsentynyttä tieteellistä tutkimusta, mutta myös siinä saavutettavien tulosten tulkintaa ja näiden merkityksien syvempää ymmärtämistä. Ongelmat heijastuvat voimakkaasti traumatisoiviin kokemuksiin yhdistyvän psykopatologian diagnostiikkaan, kliiniseen tunnistamiseen ja siten potilaiden adekvaattiin hoitoon. Näiden peruskäsitteiden selventämiseksi sekä ongelmien ja sekaannusten minimoimiseksi filosofinen lähestymistapa on suorastaan välttämätöntä. Peruskäsitteiden mahdollisimman yksiselitteiset määrittelyt ovat tärkeimpiä tieteellisiä työkaluja, jotka voivat luoda mahdollisuuksia ja edellytyksiä korkeatasoiselle tieteelliselle keskustelulle."

Leikola kertoo siitä miten on otettu lupaavia edistysaskeleita eläinkokeiden myötä kun on tutkittu traumaperäisiä elämänkokemuksia (esimerkiksi stressitutkimuksen alueella). Eläimet ja ihmiset reagoivat samalla tavalla stressiin. Hermostollisissa rakenteissa näkyy stressin jäljet. Leikolan mielestä on tärkeää sisällyttää traumatutkimuksiin kokonaisvaltainen monia tieteenaloja yhdistävä tutkimussuuntaus. Tieteellisessä tutkimuksessa on päästävä riittävän yksinkertaiseen, selkeään ja täsmälliseen määritelmään traumasta. Vasta silloin on mahdollista ymmärtää paremmin monenlaisia psykopatologisia häiriöitä.

On erityisen hyödyllistä tarkastella näitä kysymyksiä filosofisesti ja Leikola onkin tässä kirjassa nähnyt vaivaa valitessaan filosofisen fenomenologian tällaisten peruskysymysten selventämisen välineeksi. Fenomenologia tarkoittaa tässä yhteydessä traumattisen kokemuksen tarkastelemista sellaisena kuin ne voidaan ilmentää tietoisuudelle.

Tällaisen ahaa-elämyksen Leikola on kokenut:

"Tämä työ on edistyessään kokenut myös joitakin suuria hyppäyksenomaisia muutoksia uusille tasoille, ikään kuin tietynlaisia 'evolutiivisia' kehityssiirtymiä. Esimerkiksi tällaisia siirtymiä voidaan hahmottaa tapahtuneen siinä vaiheessa kun aloin todellakin ymmärtää teoriaa persoonallisuuden rakenteellisesta dissosiaatiosta, toiminnan psykologiaa ja niiden soveltamista käytännön työssä. Yhtäkkinen avartuminen tapahtui myös siinä vaiheessa kun löysin fenomenologisen tavan tehdä tiedettä, erityisellä filosofisella otteella ja asenteella."

Tällä tavalla Leikola löysi käytännön ja teorian avulla oman tapansa tutkia teoriaa persoonallisuuden rakenteellisesta dissosiaatiosta. Hän päätyi tarkastelemaan tätä kuuden johtoajatuksen myötä: historiallisuus, monitieteisyys, holismi, evoluutio, filosofinen fenomenologia ja elollisuus.

Hyvin mielenkiintoista oli lukea traumaan liittyvästä evolutiivisesta näkökulmasta. Traumakokemusta seuraava dissosiaatio olisi evolutiiviselta kannalta mielekäs persoonallisuuden rakenne, eräänlainen suojamekanismi. Trauman kohdanneen yksilön mahdollisuudet jatkaa elämää säilyvät näin suhteellisesti ottaen parhaalla mahdollisella tavalla. Tällä tapaa nähtynä rakenteellinen dissosiaatio on evoluution myötä syntynyt organismin järjestäytymisen tapa, jolla lajinkehitysprosessi näyttää 'varustautuneen' epäedullisten olosuhteiden varalle.

Otteita kirjasta:

"Filosofisesti määrittyvänä tavoitteena tutkielmassa on löytää monipuolisesti näkökulmia useiden suurten kysymysten äärellä. Mikä loppujen lopuksi on emotionaalisesti traumatisoivan elämänkokemuksen ja psykopatologian välinen suhde? Miten tähän aihepiiriin liittyviä kysymyksiä olisi mielekästä tutkia? Millä tavalla emotionaaliseen traumaan liittyvä teoreettinen ajattelutapa vaikuttaa kliinisesti ilmenevän psykopatologian havaitsemiseen?"

"Psykiatrisen tieteen perustava tutkimuskohde psykopatologia on kokonaisuudessaan monella tavalla erityisen monimutkainen ja vaikea. Kuitenkin ehkä juuri tämän vuoksi psykiatrian on periaatteessa mahdollista toimia kokoavana, integroivana tutkimuskenttänä, erilaisten tieteenalojen välisen yhteistyön edistäjänä. Tämä voi mahdollistaa erilaisten toisistaan poikkeavien metodien käyttämisen monipuolisesti, ja näin lisätä kokonaisvaltaista ymmärrystä tutkimuskohteesta (vrt. Kendler, 2005). Tämä saattaa tarkoittaa traumatutkimuksen osalta nykyistä holistisemman, psykobiologisemman ja monitieteisemmän tutkimuslähtökohdan soveltamista. Bill Fulford (2000) on esittänyt samansuuntaisesti, että psykiatria tarvitsee erityisesti filosofisesti orientoitunutta lähestymistä ja voi toimia tässä suhteessa periaatteessa jopa esimerkkinä toisille lääketieteen erikoisaloille."

Lopuksi

Leikolan traumakirjan lukeminen oli raskas, mutta haastellisuudessaankin loppujen lopuksi silmiä avaava kokemus. Nyt ymmärrän paremmin miksi traumasta liikkuu niin epäluotettavaa tietoa. Traumasta on mahdollista selvitä. Traumatutkimuksessa puhaltakoon virvoittavat tuulet!"

Oletko kiinnostunut ostamaan Katkennut totuus -kirjan? Voit tilata omasi täältä!

Dainius Pūras - YK:n entisen ihmisoikeusraportoijan "Report of the Special Rapporteur on the right of everyone to the enjoyment of the highest attainable standard of physical and mental health" -raportin (United Nations A/HRC/35/21, 2017) suomennos.

Saatesanat

- Anssi Leikola

Hämmästyneenä olemme panneet merkille, että merkittävää YK:n erityisraportoijan selvitystä (Pūras, 2017) psykiatrian tilasta ja tulevaisuuden näkymästä (visio) ei ole käännetty suomeksi.

Liettualainen lastenpsykiatrian professori Dainius Pūras on osunut monipuolisesti samoihin psykiatrian kipukohtiin, jotka ovat olleet Peaceful Impactin agendalla sen perustamisesta lähtien. Kannanotto on ravisteleva, ja nyt sen voi lukea myös suomeksi. Kieli on paikoin hieman vaikeasti avautuvaa, mutta viesti tulee silti selväksi.

Tässä arvovaltaisessa YK-tekstissä Pūras lähestyy "kuumaa perunaa" hieman erilaisin käsittein, Peaceful Impactin fokuksen keskittyessä pääasiassa emotionaalisen trauman esille nostamiseen. Perunana ovat psykiatrisen hoidon vallitsevat järjestelmät ja siihen kytkeytyvä, kansainvälisesti laajalle tieteen arvovallalla aktiivisesti levitetty ja myös levinnyt, ajattelutapa. Pūras tarkastelee kriittisesti ja monitieteellisesti psykiatrian teoriaa ja käytäntöjä. Näkökulma on radikaali ja tervetullut.

Pūras tuo systemaattisesti, laajasti ja kirkkaasti esille, kuinka yleensä ottaen nykypsykiatriassa on hoitokäytäntöihin vahvasti vaikuttavia ongelmia, joita voi nimenomaan pitää rakenteellisina. Tämä osaltaan on johtamassa tilanteeseen, jossa mielenterveyden häiriöt parhaillaan kohoavat suurimmaksi työkyvyttömyyden aiheuttajaksi, kaikista sairausryhmistä. Suuntaus on sekä kansallinen että kansainvälinen, ja YK:ssa noteerattu. Yhteiskunnallisesti tarkasteltuna tämän kehityksen tuottamat suorat ja välilliset kustannukset ovat merkittävät suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Psykiatria on osoittautunut kyvyttömäksi vastaamaan perustehtäväänsä.

Psykiatria on osoittautunut kyvyttömäksi vastaamaan perustehtäväänsä. Kurssia on syytä hakea uudelleen, kun kysymykset ovat juuri nyt nousemassa laajaan tietoisuuteen yhteiskunnallisesti ja entistä enemmän myös kansantaloudellisesti. Tieteellisesti eli epidemiologisesti väestötasolla tarkasteltuna on osoitettavissa, että vallitsevat psykiatriassa käytetyt ja yhteiskunnan tukemat hoitomuodot ja myös hoidon tavoitteet eivät laadullisesti olekaan, varsinkaan kokonaisuuden kannalta, kestävällä perustalla. Eväitä olisi paljon parempaan.

Pūras tuo vahvasti esille, kuinka psykiatriassa tarvitaan paradigman muutos: ajattelutavan ja suhtautumistavan muutos. Nykymuotoinen tieteellinen psykiatria antaa korostuneen mahdollisuuden väärinkäytöksiin ja sitä todella käytetään väärin. Hänen mukaansa tulisi pyrkiä siihen, että järjestelmä tukisi ihmisten omaa pystyvyyttä: jotta he tuntisivat osallisuutta pystyessään vaikuttamaan ja parantamaan omaa terveyttään, lisätä jokaiselle tunnetta vaikutusmahdollisuuksistaan.

Lääketeollisuuden yhteiskunnalliset sidokset ja kytkökset luovat väestön kokonaisterveydentilan kannalta haitallisia valta-asetelmia.

Sen sijaan nykyinen järjestelmä mahdollistaa aivan liian usein ihmisten alistamisen ihmisoikeuksien vastaisesti tällaisella mandaatilla, "tieteellisin faktoin". Lääketeollisuuden yhteiskunnalliset sidokset ja kytkökset luovat väestön kokonaisterveydentilan kannalta haitallisia valta-asetelmia. Tällöin esimerkiksi ylläpidetään sitkeästi sellaisia teorioita tai myyttejä psyykkisistä häiriöistä, joille ei ole olemassa tieteellistä tukea.

Nykypsykiatriaa voidaan pitää kehittymättömänä tieteenalana, koska se ymmärtää itse tutkimuksen kohdettaan niin puutteellisesti.

Oleellista on ymmärtää, että nykyinen, vallitseva psykiatrinen diagnostinen järjestelmä lepää todella huteralla teoreettisella perustalla. Nykypsykiatriaa voidaan pitää kehittymättömänä tieteenalana, koska se ymmärtää itse tutkimuksen kohdettaan niin puutteellisesti. Jos fokus psykiatriassa siirrettäisiin siihen miten erilaiset traumatisoivat elämän kokemukset vaikuttavat ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin ja toisaalta sen häiriöihin, voisivat myös ihmisoikeudet toteutua huomattavasti tehokkaammin.

Korostettakoon, että tilanne ei ole oikeasti aivan huono. On jo olemassa toimivia ja toivoa herättäviä hoitovaihtoehtoja, jotka ovat tieteellisesti päteviä ja ennen kaikkea tuloksellisia. Nämä ovat täysin linjassa professori Pūrasin hahmottaman vision kanssa. Sekä ihmisten kokonaisvaltaisen terveydentilan kehityksen että kansatalouden kannalta nämä vaihtoehtoiset lähtökohdat ovat huomattavasti kestävämpiä.

Sekä traumateoreettinen tieteellinen ymmärrys että psykiatrian perustuminen lähtökohdaltaan ihmisoikeuksiin leimataan vaaralliseksi, koska nämä uudistavat tieteenalaa liian radikaalisti.

Valta-asetelmat tieteen maailmassa ja laajemminkin yhteiskunnassa kuitenkin pyrkivät estämään uudenlaisen tiedon leviämistä, pyrkimyksenä on usein mustamaalata uudet tulokkaat "vaarallisina". Sekä traumateoreettinen tieteellinen ymmärrys että psykiatrian perustuminen lähtökohdaltaan ihmisoikeuksiin leimataan vaaralliseksi, koska nämä uudistavat tieteenalaa liian radikaalisti. Lääketiede ja psykiatria sen mukana ovat kovin konservatiivisia tieteenaloja. Marginaalissa kasvavat joka tapauksessa ratkaisut näihin polttaviin kysymyksiin, jotka ovat jo nousseet myös julkisessa keskustelussa keskeisiksi. Tämä osoittaa, ettei kyseessä ole enää pelkästään "psykiatrian sisäinen asia" vaan yhteiskunnallinen valinta, joka vaikuttaa laajasti esimerkiksi sananvapauteen ja keskusteluilmapiiriin. Tätä kehitystä, kohti ihmisoikeuksien kunnioittamista ihmisen psyykkisten häiriöiden parantamiseksi, haluamme olla tukemassa YK:n selvityksen suomentamisella.

Tätä kehitystä, kohti ihmisoikeuksien kunnioittamista ihmisen psyykkisten häiriöiden parantamiseksi, haluamme olla tukemassa YK:n selvityksen suomentamisella.

Samanaikaisesti ja loogisesti yhdistyen tähän epätyydyttävään asiantilaan tieteenalalla, psykiatrian ammatillinen kiinnostavuus on maassamme jyrkässä laskusuunnassa. Lääkärit eivät enää innostu erikoistumaan alaan, joka lähestyy tutkimuskohdettaan hyvin kapea-alaisesti. Samoin taustalla vaikuttaa se, että hoidolla, parhaimmillaankin, saavutettavat tulokset eivät inspiroi. Suomalaisen psykiatrian kentällä on ollut jo pitkään suurta lääkärivajetta verrattuna muihin erikoistumisaloihin. Vaikka lääkärien kokonaismäärä on jatkuvasti kasvussa, lääkäriliiton arvion mukaan psykiatrien määrän lasku Suomessa tulee jatkumaan ja jopa kiihtymään 2020-luvulla eläköitymiskehityksen myötä. Lukumäärä tulee lääkäriliiton ennusteen mukaan putoamaan väistämättä ainakin 25% tällä vuosikymmenellä.

LATAA Puras - ...- FI.pdf

LATAA UN ENG A...uras.pdf

Kestävä psykiatria & mielenterveyden tulevaisuus podcast

Vuorovaikutuksessa moni asia tulee helpommin ymmärrettäväksi. Niin tässäkin podcastissa, kun Kukunorin toiminnanjohtaja Markus Raivio haastattelee Anssi Leikolaa mm. turvallisuuden merkityksestä ja emotionaalisen trauman vaikutuksista yksilöön ja yhteisöön. Tähän mennessä ymmärrettävin ja helposti lähestyttävin avaus kestävään psykiatriaan. Iso kiitos Markukselle heittäytymisestä aiheeseen oman kokemuksen kautta. Tälläistä jakamista tarvitsemme lisää!

Klikkaa yllä olevaa kuvaa tai mene vaihtoehtoisesti tästä kuunnellaksesi podcastia!

#kestäväpsykiatria
#traumastavoitoipua

Kuva: Anssi Leikola - "Transgenerational shame"

Trauma, teoriat ja turvallisuus

Julkaistu alun perin Suomen Psykofyysisen Fysioterapian yhdistyksen lehdessä 2/2019

Suomen Psykofyysisen Fysioterapian Yhdistys, PSYFY ry, täyttää vuosia! Maailma muuttuu ja sitä voidaan muuttaa. 25 vuoden merkkipaalu on osoitus siitä, että edistyksellinen ja uudenmuotoinen kulttuuri on lujittunut maassamme. Näen kehollisuuden roolin hyvin vahvana psyykkisten häiriöiden hoidon ja terapian tulevaisuudessa. PSYFYn juhlaseminaarissa syyskuussa pääsen itsekin osallistumaan tähän yhteiseen projektiin ja virittämään toivoa terapeuttisen toiminnan vaikuttavuudesta. Kiintoisaa on myös tarkastella pitkiä aikajänteitä. Toisaalta ymmärtää historiaa, perinnettä ja sen painolasteja. Toisaalta ennakoida tulevaisuutta ja sitä, miten ja mihin suuntaan kehitys kulkee. Entä millaisia vastavoimia on? Niitäkin tietysti aina on. Olen miettinyt ja hahmotellut psykiatriassa nousevat ja hoidon tuloksellisuutta lisäävät trendit, suuntaukset tai näkökulmat ja jakanut ne kolmeksi päälinjaksi. Ne ovat kaikki paitsi psykiatriaa tervehdyttävästi ravistelevia, myös raikastavia ja turvallisuutta lisääviä eli kaivattua uudistumista.

Kolme linjaa

Ensimmäisenä nostan esille traumanäkökulman, mikä antaa mielenterveyden ymmärtämiseen uudenlaista konkreettisuutta ja uskottavuutta. Elämänkokemuksien tuottama tunne-elämän vaurio on mielekästä hahmottaa psyykkisten häiriöiden taustalla. Oireilulle on olemassa joku syy, joka ei ole pelkästään potilaassa. Syy voidaan periaatteessa yhdessä ymmärtää, sen kaikkine merkityksineen ja seurauksineen. Trauma tarkoittaa sitä, että jotain organismissa on vaurioitunut. Voidaan ajatella, että joku yhteys on poikki. Parantuminen on silloin eheytymistä, yhteyksien kasvattamista. Ihmisessä on paljon evolutiivista kapasiteettia korjaaviin prosesseihin, kun näitä tuetaan ja stimuloidaan oikealla tavalla. Hoito on edellytysten luomista pitkäjänteistä kehitystä varten. Tätä kutsutaan integraatioksi, mikä on erityisellä tavalla psykofyysinen kokemus. Siinä on erilaisia tasoja ja runsaasti tai jopa loputtomasti voitettavaa.

Toinen nouseva päälinja on määriteltävissä palveluiden käyttäjän näkökulmaksi, johon samaan voidaan niputtaa toipumisorientaatio-käsite. Vapaasti luonnehtien tämä sisältää vertaisuutta, tasa-arvoisuuden ideaa, osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksien näkemistä oman elämän asioissa tai laajemminkin. Ajatuksia on kuvattu myös termillä positiivinen psykiatria, mikä on inklusiivista, suvaitsevaista, huomioi voimavaroja, arvottaa toivoa ja painottaa elämän merkityksellisyyden kokemusta. Psykiatrinen palvelujärjestelmä on kehittynyt liian kapeasti tuijottamaan ihmisen kyvyttömyyttä, puutteita ja oireilua, joskus vielä yläviistostapäin. Tämä voi synnyttää epärealistista pessimistisyyttä. Myös kaiken vajavaisuuden ja rikkonaisuuden keskellä voi mahdollistua ja tapahtua arvokkaita asioita. Tämä positiivinen psykiatria tai toipumisorientaatio ei kuitenkaan tarkoita tosiasioiden väistämistä.

Kolmas kasvava päälinja on kehollisuus, sen arvostaminen ja mukaan ottaminen hoidon ja terapian keskiöön. Länsimaista ajattelutapaa on vuosisatoja hallinnut ajattelumalli, jota kuvataan käsitteellä kartesiolaisuus eli mielen ja ruumiin jyrkkä erottelu. Tämä pitää paikkansa myös tieteellisen ajattelun kohdalla. Filosofi René Descartes, jonka nimestä käsite on juonnettu, loi jo 1600-luvulla perustan länsimaiselle tieteelle. Hänen tarkoituksenaan oli irrottaa tiede kristinuskon talutusnuorasta. Tällä kahtalaisella eli dualistisella perinnöllä on ollut näihin päiviin saakka suuria vaikutuksia. Aina kielenkäyttöön asti tämä mielen ja ruumiin irrottaminen toisistaan hallitsee huomaamatta ajatteluamme. Mielestäni tämä on yksi nykypsykiatrian suurimmista teoreettisista ongelmista. Se vaikuttaa käytäntöön ja ajattelu keskittyy yksityiskohtiin sekä pilkkoutuu tarpeettomasti. Kartesiolainen käsitys on vanhanaikaista romukoppaan joutavaa ajattelua, joka ei toivottavasti enää jatkossa häiritse kehollisten menetelmien arvostusta psykiatriassa.

Kaikki kolme tässä vapaasti hahmottamaani linjaa näyttäisivät muodostavan yhtenäisen kokonaisuuden. Ne perustuvat holistiseen ihmiskäsitykseen. Holistisen ihmiskäsityksen ensisijaisena lähtökohtana on kokonaisuuksien hahmottaminen yksityiskohtien sijaan ja sitä kautta saatava uudenlainen perusta. Tällaisessa kokonaisuudessa ymmärretään myös merkityksiä, jolloin kyse on hermeneuttisesta filosofisesta orientaatiosta. Tämä, kuten holismikaan, ei ole ollut viime vuosikymmeninä kovassa huudossa tieteen markkinoilla. Ehkä tähänkin on parhaillaan syntymässä uutta kulttuuria. Tällaisesta lähtökohdasta ponnistaen korostetaan ihmisten välisen vuorovaikutuksen ja yleisen turvallisuuden tunteen merkitystä terveydenhuollossa. Samalla pystytään näkemään parantuminen prosessina ja mielenkiintoisena mahdollisuutena. Kehollisuus on tässä tietynlainen avain, minkä olen myös omakohtaisesti saanut todeta. Koen edustavani näitä kolmea linjaa omassa työssäni ja näitä laatuja integroiden on syntynyt oma terapeuttisesti orientoitunut työtapani.

Turvallisuus, keho ja trauman hoito

Turvallisuuden kokemus on tärkein emotionaalisen trauman hoidon kulmakivi ja se muodostaa syksyn esitykseni punaisen langan. Miten monella tavalla vastaanottohuoneessa syntyvää yhteistä turvallisuuden tunnetta voidaankaan kohentaa! Tällaisen ilmapiirin luomisessa kehollisuudella on erityisen tärkeä asema. Kehotietoisuuden kautta maadoitumme. Kehonsa avulla ihminen tarttuu nykyhetkeen ja ympäristöönsä. Paljon käytetään nykyisin käsitettä mindfulness. Sen laajennettu versio on traumapsykoterapian isän, Pierren Janet´n käyttämä termi presentifikaatio. Kehon kontakti ympäristöön tapahtuu aina tässä ja nyt, mihin perustuu maadoittava vaikutus. Mieli voi vaeltaa menneisyydessä ja tulevaisuudessa, mutta kehotietoisuus on tässä ja nyt.

Periaatteellisella tasolla ja evoluutiossa määräytyneenä lajiominaisuutena turvallisinta ihmiselle on toinen ihminen. Yleensä aina kun puhumme emotionaalisista traumoista, puhumme samalla kiintymyssuhdetraumoista. Toinen ihminen voi olla silloin hyvin ristiriitainen lähestymisen kohde. Kun puhumme terapian turvallisuudesta, puhumme luottamuksesta. Luottamuksen herättäminen, kohentaminen ja palauttaminen edistää aina hoidon perustehtävää ja varsinaista tavoitetta. Usein kuulen, miten työntekijän aitous on monille potilaille ja asiakkaille turvallista. Tämä luultavasti tarkoittaa kokemusta täyteisestä läsnäolosta. Kun terapeuttina tietää mitä on tekemässä, jää eniten kapasiteettia ja energiaa olla läsnä. Näen teorioiden voiman juuri tässä; mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria!

Mikä siis neuvoksi kohdattaessa traumatisoitunut ihminen? Vastaukseni on teoreettinen tieto. Riittävän hyvä kartta auttaa, sillä kiintymyssuhteen vaurioita kohdatessamme maasto on paikoitellen hyvin vaikeakulkuista . Kartan lukeminen auttaa navigoimaan oikeaan suuntaan silloinkin, kun metsä näyttää kovin synkältä. Kehollisuus ja joskus myös kosketus voivat olla tietynlainen kuningastie tuossa maastossa. Suoria reittejä perille ei ole. Tärkeintä saattaa olla edellytysten luominen: kunnioittava kohtaaminen, selkeys tavoitteissa sekä vastuun ottaminen toisen ihmisen turvallisuuden tunteesta. Traumamuistot ja levollisuuden tunne ovat molemmat hyvin kehollisia ilmiöitä. Luulen löytäneeni parhaat kartat, jotta näissä maastoissa voidaan onnistuneesti päästä eteenpäin ja mikä tärkeintä; kestäviin tuloksiin.

Teorioista

Itselleni ovat aina olleet tärkeitä. Eräs kaikkein tärkeimmistä elämäni kartoista on ehdottomasti ollut polyvagaalinen teoria. Se on uudenlainen teoria autonomisesta hermostosta, kehitetty niinkin myöhään kuin 1990-luvulla. Vihdoin tehdään biologista tiedettä psykiatrialle keskeisistä ilmiöistä! Olen kiitollinen teorian kehittäjälle Stephen W. Porgesille, joka on päässyt näiden aarteiden jäljille tutkiessaan tätä itsestään toimivaa hermostoa ja sen kypsymistä vastasyntyneillä. Persoonallisuuden rakenteellisen dissosiaation teoria on toinen rakennelmani kulmakivi, minkä tiimoilta olen viimeksi ammentanut aineksia teoreettiseen keitokseeni Ellert Nijenhuisin teoksesta Trinity of Trauma. Näillä kahdella teorialla on ollut mullistava vaikutus käsitykseeni inhimillisestä kohtaamisesta ja sen terapeuttisista vaikutuksista. Niiden käytännöllistä soveltamista terapeuttiseen kohtaamiseen tulen lähemmin avaaman PSYFYn juhlaseminaarissa. Esittelemieni teorioiden suuri ansio voidaan kiteyttää siihen, miten ne pystyvät lisäämään vastaanoton turvallisuutta tässä ja nyt. Ehkä se perustuu juuri tunteeseen, että terapeutti on kartalla!

Monet tiet vievät samaan suuntaan

Erilaisia kehollisia terapeuttisia lähestymistapoja tuntuu ilmaantuvan jatkuvasti lisää. Hyvä niin, kulttuuri muuttuu oikeaan suuntaan. Siirrymme kulttuurissa eteenpäin, yhä kauemmas kartesiolaisuuden jopa tukahduttavasta vaikutuksesta. Mainitsemieni kahden teorian soveltaminen on omalla kohdallani saanut vauhtia myös opista, joka juurtui sensorimotorisen terapian koulutuksessa reilut 10 vuotta sitten. Toisaalta olen omakohtaisesti kokenut asiakkaan Rosen metodin. Se perustuu yhtäaikaiseen fyysisen kosketuksen ja sanallistamisen kombinaatioon. Tämä on ollut omassa kehitysprosessissani käänteentekevää. Vuonna 2017 sain tilaisuuden pitää keynote -esitelmän Rosen metodin maailman kongressissa Tallinnassa. Oksitosiinin vaikutuksista inhimilliseen kosketukseen liittyen olen oppinut Kerstin Uvnäs-Mobergin elämäntyön kautta. Häntä oli ilo kuulla ja hänen jälkeensä esiintyä juuri Tallinnassa. Tämän myötä pikkuhiljaa vuosien varrella olen rohkaistunut ja oppinut käyttämään myös kosketuksen väylää, yhtenä terapiaprosessien turvallisuuden vahvistajana. Oman parantumispolkuni suhteen on ollut käänteentekevää, että kartat ovat vieneet jo moniin hienoihin paikkoihin ja kohtaamisiin. Niihin voi luottaa, koska ne osoittavat voimansa joka päivä ja tuottavat löytämisen iloa. Tavoitteena on levittää traumatietoutta, jota on saatavila lyhyen polun päässä esimerkiksi Peaceful Impact Publisher -nettisivuilla. Siellä ovat tulleet suosituksi suomen- ja englanninkieliset youtube-videot, joihin kannattaa tutustua.

Hyvää syntymäpäivää PSYFY! Muistaakseni ihmisorganismilla integraatiokapasiteetti alkaa olla parhaimmillaan 25-vuoden iässä. Toivottavasti tapaamme syksyllä juhlakonferenssissa!

Traumatoipuja ja psykiatri
Anssi Leikola

Kirstin omakohtainen asiaproosateos piirtää koskettavan, elämänmittaisen selviytymistarinan ja luo ajankuvaa sodan jälkeisten sukupolvitraumojen siirtymisestä. Nämä traumat ja niiden vaikutukset ovat edelleen ajankohtaisia. Tämä puhutteleva ja tärkeä teos on puheenvuoro, jota ei ole aikaisemmin kuultu.

Trauma on monimuotoinen ilmiö, joka syntyy uhkaavasta äkillisestä tai jatkuvasta kokemuksesta. Tämä kirja kuvaa taidokkaasti ja hyvin henkilökohtaisesti naisen kokemia traumoja ja niistä toipumista sodan jälkeisessä Suomessa. Kirjan sanoma on lohdullinen. Traumoista voi toipua. Joskus se vie aikaa. Lähes ihmiselämän.

Psykologi, terapeutti ja tietokirjailija Kirsti Kivinen (s. 1941) on kansainvälisesti kokenut työelämän ja terveydenhuollon kehittäjä ja tutkija. Kirsti on kirjoittanut useita tietokirjoja, jotka käsittelevät mielenterveyden kysymyksiä. Hän on myös suomalaisen seksuaalivalistuksen ja perheen hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen pioneeri. Kirsti on ollut tekemässä lapsille, nuorille ja perheille suunnattuja suosittuja televisio-ohjelmia jo 1970-luvulla. Hän on saanut Valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1977.

"Kirja lohduttaa kaikkia tunne-elämän traumojen kanssa kamppailevia ja heidän läheisiään."

Silmän liikkeitä on kirja realistisesta toivosta. Se jatkaa samoilla teillä vielä syvemmälle, joilla ovat käyskennelleet Ville Kivimäki ja Kjell Westö. Suomalaiseen maisemaan, kollektiiviseen historiaan kaikessa koruttomuudessa, joka vielä vuosikymmenien päästä avautuu toisena.

Sodan mielettömyys ja seksuaalinen väkivalta jättävät tummia varjoja, takautumia. Auringonpaisteella ne näkyvät pitkinä ja pudottavina. Kirsti Kivinen liikuttaa meitä sanoilla läpi elämänsä.

Kirja lohduttaa kaikkia tunne-elämän traumojen kanssa kamppailevia ja heidän läheisiään.

Kirjan myynti on lakannut Peaceful Impact Publisher Oy:n toimesta 26.4.2021. Sen sijaan suosittelemme teostamme Viisi Naista - Sata elämää trauman moniin kasvoihin tutustumiseksi. Tieteellisestä näkökulmasta katsoen kattavan katsauksen antaa puolestaan Peaceful Impactin perustajan, Anssi Leikolan, väitöskirjaksi tarkoitettu, mutta liiallisessa radikaaliudessaan kirjaksi muodostunut Katkennus Totuus.